Elokuusta 2023 lähtien Nurminen Logisticsin tytäryhtiön, North Rail Oy:n, varatoimitusjohtajana toiminut Toni Mäkelä siirtyi yhtiön toimitusjohtajaksi 1.12.2023.

”Otan uuden tehtävän vastaan luottavaisin mielin. Yhtiö on hyvässä kunnossa, ja haemme kasvua luomalla kilpailukykyistä rautatiemarkkinaa Suomeen asiakaslähtöisesti. Näistä lähtökohdista minun on hyvä lähteä viemään yhtiötä eteenpäin”, Toni Mäkelä sanoo.

Pitkään yhtiön toimitusjohtajana toiminut Ilkka Seppänen jää suunnitellusti eläkkeelle, mutta jatkaa yhtiön palveluksessa johdon tukena. ”Jätän tehtäväni hyvillä mielin seuraajalleni Toni Mäkelälle. North Raililla on hyvät omistajat sekä osaava johto ja sitoutunut henkilöstö”, Ilkka Seppänen sanoo.

”Ilkalle lämpimät kiitokset hienosta urasta”, Toni Mäkelä toivottaa.

North Rail Oy

Lisätietoja: Olli Pohjanvirta, hallituksen puheenjohtaja, North Rail Oy +358 40 900 6977